top of page
Writer's pictureTeija Makkonen

Nastarengaskielto syö poliisin resursseja

Helsinki suunnittelee kokeilevansa nastarenkaiden käyttökieltoa syksystä 2022 alkaen. Kaupunkiympäristö on ilmoittanut poliisin valvovan kiellon noudattamista kuten se valvoo muidenkin liikennesääntöjen noudattamista. Vaikka tieliikennelaki nastarengaskiellon sallisi, on poliisilta resursseja vaativa kokeilu täysin vastuuton poliisin huutavassa resurssipulassa.


Juuri valmistuneen poliisin budjettia koskevan selvityksen perusteella vuoden 2024 kehyspäätöksen ja sisäministeriön menoehdotuksen välillä on 90 miljoonan euron ero. Tilanne ei tule korjaantumaan itsestään, ja jos poliisin rahoitusta ei turvata, poliisien määrä tulee vähenemään lähivuosina entisestään.


Helsinki toimiikin täysin vastuuttomasti halutessaan suunnata poliisin vähäisiä resursseja uusiin tehtäviin, kuten katupölyn ehkäisemiseen ja liikenteen aiheuttaman melun valvontaan. Helsingissä on sisäisen turvallisuuden kannalta oikeitakin ongelmia – yhtenä vakavana esimerkkinä niskaan kaatuva katujengirikollisuus. On vaikea kuvitella poliisinkaan ilahtuvan siitä, että poliisin vähäisiä resursseja ohjataan katupölyn ennaltaehkäisemiseen, kun sillä on ihan oikeitakin tehtäviä sisäisen turvallisuuden ylläpitämisessä, rikosten ennaltaehkäisyssä ja tutkinnassa.


Kokeilun hyödyt ja haitat tässä resurssitilanteessa tulisi punnita tarkkaan. Kaupunkiympäristön asiakirjoissa ja mallinnuksissa poliisin valvontatehtäviä ja resursseja ei ole pohdittu sanallakaan. Vaikka muissa pohjoismaissa nastarengasrajoituksia olisi käytössä, on tosiasia, että Suomessa on poliiseja vähemmän kuin missään muussa EU-maassa.


Nastarengaskieltosuunnitelmat tulee perua ja poliisin resurssit on suunnattava oikein. Ei ole kahta sanaa siitä, kumpi on tärkeämpää: sisäisen turvallisuuden takaaminen vai yhden kadunpätkän nastarengaskiellon valvonta.


Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comentarios


bottom of page